SIUNATUSSA TILASSA

19/11/2017

Tajuan olevani siunatussa tilassa. Tunne on lämmin ja onnellinen. Olen turvassa ja suojassa maailman hulluudelta. Tosin maailma, jota tässä kirjoituksessa pidän hulluna, pitää minua ruumiina. Olen poissa sen peleistä, auttamattomasti last season, geriatrian kynnyksellä, out, finito, kaput. 

Tilani nimi on keski-ikä. Joskus pelastavinta on se, kun on turha rykiä. Löysät on jo housuissa. Ja naamassa. Ja kaulassa ja olkavarsissa, joitakin ruumiinosiani mainitakseni.

Tämän päivän kauneusihanteet ovat yksi pelottavimmista asioista, mitä tiedän (muutaman maailmaa johtavan hahmon ja teknologian ohella). Luen 20-30-vuotiaista, jotka suunnittelevat botox-ruiskeiden ottamista sen takia, että kasvoilla ilmehtiminen muuttuisi mahdottomaksi. Sillä se, ettei naura pitää heidän ajattelutapansa mukaan elämän sileänä ja onnellisena.  

Olen epävarma ja kriittinen monen itseeni liittyvän asian suhteen, mutta yht'äkkiä tajuan, että tiloissani, keski-iässä, olenkin todella vahva. Viisauteni on tähänastisen elämäni huippua ja tieni sileämpi kuin koskaan ennen. Olen siunatussa tilassa, sillä en ole koskaan oppinut uskomaan muokattujen kuvien ja paranneltujen todellisuuksien maailmaan. Ne eivät ole minulle totta, kiitos epäteknisten kasvuvuosieni.

Ensimmäinen kauneusihanteeni oli Farrah Fawcett. Charlien enkelit tuli tv:stä kerran viikossa ja Suosikki kerran kuussa, joten ison tukan, täydellisten hampaiden ja kauniiden kasvojen ihaileminen vaati hiukan mielenmalttia ja muuta ajanvietettä. Vaikka Apu-lehden paperinukeilla oli samalla sapluunalla piirretyt pitkät sääret, en muista koskaan ajatelleeni, että sellaiset on saatava hinnalla millä hyvänsä tai että omani tulevat taatusti olemaan jotenkin vääränlaiset. Barbieni olivat hevostallien emäntiä, eivät esikuviani muovisine ihoineen. Tiemme lähtivät lopullisesti eri kauneussuuntiin, kun Barbie sai pinkin avoautonsa, minä ajokorttini ja vanhan Datsun 100 A:n. Muutaman kerran olen kokeillut lisätukkaa, -ripsiä ja -kynsiä, mutten muuttunut paremmaksi ihmiseksi.

Aika on tehnyt vanhenemisen ulkoisista, luonnollisista muutoksista epänormaaleja. Niistä on suotavaa hankkiutua eroon, mielummin ennemmin kuin myöhemmin. Paradoksaalista on kuitenkin itse aika, oma keksintömme. Se kulkee ja koskettaa, piittaamatta pätkääkään vastusteluistamme. Valehtelisin, jos sanoisin rakastavani aamuista peilikuvaani, jokaista juonnettani ja joutomaata silmieni alla. Mutten valehtele, kun sanon, että rakastan naista kuvan takana. Paljon enemmin kuin aikana, jolloin peilikaapin purkkiarsenaali oli murto-osa nykyisestä, mutta rypyt jossain naamaa paljon syvemmällä. Niihin tiloihin ei retinolilla ollut edes teoreettista siloittelumahdollisuutta.

Epärealististen ja rajoittuneiden kauneusihanteiden keskelle tupsahtaa lohduttava filosofia Japanista. Asiasta kirjoittaa lempisaittini Muslan nuori toimittaja Mia. Wabi sabi-filosofian mukaan virheetön on sielutonta ja tylsää. Komppaan! Wabi sabissa keskeneräinen, epätäydellinen, epäsileä ja epäkimmoisa on kaunista. Merkityksellistä ei ole onko kulunut asia ovi, nojatuoli vai ihminen. Tervetuloa wabi sabi, avullasi loputkin 99,9% ihmiskunnasta alkaa sopia muottiin!