MUOVIKRIISISSÄ

12/03/2018

Olen muovituskan vallassa. Vai pitäisikö sanoa muotituskan. Maailma on hukkumassa muoviin, sitä ei käy kieltäminen. Meret tulvivat muovia, mistä seuraa se, että kalat, äyriäiset ja suuresti rakastamani hietasimpukat muoviintuvat. Lopulta kaikki päätyy sisuksiini. Kauhuskenaarion looginen päätelmä on, että saatan vielä ennen kuolemaani muuttua Barbieksi.

En ole tuskissani ainoa ja hyvä niin. Merimuovin siivoustalkoista ja rantojen putsaamisesta on tullut monille harrastus. Maailman meret eivät enää niele kaikkia niihin upotettuja pumpulipuikkoja, mehupillejä, kertakäyttöastioita ja lukemattomia muita roskia. Olen seilannut Kipparin matkassa sen verran, että tiedän, miltä haravoimattomat rannat näyttävät tai että itäisillä merialueilla vastaantulija voi aivan hyvin olla jääkaappi. Sisiliassa, kuvankauniissa luonnonpoukamassa väistelen uintiretkelläni muovipulloja, pussin riekaleita ja käytettyä pikkuhousunsuojaa. Ällöä!

Muovituskani johtuu siitä, että tajuan, miten vaikeaa kertakäyttömuovin välttäminen omassa elämässäni on. Jätemittarini lukema ei näytä lähellekään zeroa. Jokunen viikko sitten uutisissa jätteettömän elämäntavan valinnut nuori mies esitteli alkuvuoden sekaroskiskertymäänsä. Sitä oli puolikas suolakurkkupurkillinen.

Pistän itseni testiin lähimarketissa. Koetan laprata ostosreissuni läpi niin, että ostan sen mitä tarvitsen ja mitä haluan syödä, mahdollisimman vähällä muovilla. Olen vaikeuksissa jo hevi-osastolla. Kaupasta ei löydy kesto- eikä paperipusseja ja olen unohtanut ottaa kotoa mukaan tältä varalta rintsikoiden pesupussin. Keksin pulassani kuitenkin mahtavan, aivan niksipirkka-tasoisen kestopussi-innovaation: vanhat sukkahousut! Ehkä Jätkäsaareen kotiovelle kuljetettujen sukkahousujenkin hiilijalanjälki hiukan lyhenee, jos ne kierrättää kestopusseiksi. Vink vink. Osa vihanneksista on siis pakko ostaa muovissa ja koko larppaus menee ihan persiilleen jo alkumetreillä. Luovutan. Ainoat muovittomat ostokseni ovat leipä ja irtokarkit. Kangaskassini, öhöm öhöm, on täynnä muovia, joka päätyy roskiin muutaman päivän sisällä.

Toki muovia voi kierrättääkin, mutta en yhtään ihmettele, että rannoilla piisaa rojua. Kuinka moni tähän oikeasti kykenee niin, ettei oma pieni puuhastelu tuntuisi pisaralta meressä? Suosin luonnonkosmetiikkaa, pyykkietikkaa ja kauppahalleja, mutta en aio alkaa pesemään hiuksiani ruisjauhoilla tai kananmunilla enkä hampaitani aktiivihiilellä. Kippari ei tule koskaan siivoamaan soodalla, vaikka on kuinka seilannut päin muovilauttoja. Sitä paitsi monet lempihuonekaluistani tai valaisimistani ovat ainakin osaksi muovia, joskaan en aio niistä koskaan luopua, saati heivata niitä mereen. En voi luopua myöskään tennareista, puhelinjohtohiuslenkuroista enkä vessapaperista.

Eikö tässä nyt voi sysätä vastuuta vähän isokenkäisimmillekin? Tai vaikka niille, jotka kulkevat kesät talvet crocseissa? Jos olen valmis pakkaamaan appelsiinini vanhoihin sukkahousuihin, vaadin vastineeksi, että jossain joku jättää menemättä seuraaviin tupperware-kinkereihin. Tehdään viisaita valintoja aina kun voidaan, sovittu?

PS. Kuvien kukat liittyvät muovikriisiin ainoastaan aasinsillan kautta. Ne ovat ja tulevat taatusti aina olemaan kohdallani muovittomia.