PUUTOSTAUTI

29/03/2018

Jos ihmiseen voi iskeä riisitauti, miksei joku muukin kasvisalkuinen vaiva? Olen nimittäin varma, että minulla on kirsikanpuutostauti. Himoitsen kaikkea kirsikkaista. Syynä saattaa tosin olla se, että olen yhä tilassa, josta viime postauksessa kerroin. Olen kuullut, että synnyttämäisillään olevat pistelevät himona poskiinsa kaikenlaista, kuten esimerkiksi taululiiduilla tai betonilaastilla täytettyjä suolakurkkuja. Tosin Kippari, joka ei tietääkseni ole missään tilassa lappaa jokaisella hotelliaamiaisella lautasensa kukkuroilleen munakokkelia ja nakkimakkaroita mansikkahillolla. Olen aina ihan että whooo's that freak?

Ei hajuakaan, paraneeko riisitauti riisituotteilla, mutta kirsikanpuutostautiin kaikki kirsikkainen on oivaa hoivaa. Koska kesä ja turkkilaiset pulleat ja mehukkaat marjat eivät ihan ole sesongissa, täytyy soveltaa. Kaikki muu kelpaa paitsi sokeriliemessä kelluvat mummotäytekakunkoristeet ja nuoruuden epäluotettavan kumppanini Datsun Cherryn muisteleminen. Jopa ajatus vanhasta inhokkijäätelöstä, Midi-puikosta saa veden herahtamaan kielelle. Mutta homma ei olekaan mikään piece of cherry cake.

Näen valtavasti vaivaa ja kierrän kaikki kotikaupungin potentiaaliset puodit, mutta saan haalittua kasaan vain muutaman kirsikkatuotteen. Niistä suuri osa ei ole kirsikkaa nähnytkään. Koetan hoitaa puutostilaani kirsikkakolalla, kirsikkamantelivoiteella (jota pystyn vaivoin olemaan lipomatta iholtani), jelly beansien tummanpunaisilla yksilöillä (joita kaivelen kaikkien eriväristen jelly beansien seasta irtokarkkilaarista, haaaard work!) ja kirsikkatikkareilla, joissa tikku on vännetty suloisesti kirsikanvarsiksi. Istun nojatuolissa, varren ergonomian ansiosta marja molemmissa poskissa, kunnes saan tarpeekseni kotikonsteista.

- Nyt riittää esanssit Mon Chéri, sanon itselleni, - painutaan Pariisiin, Notre Damen vaaleanpunaisena hattarana kukkivat kirsikkapuut ovat balsamia vaivaamme. - Au Revoir!