VIISI TÄHTEÄ

18/03/2018

Viiden tähden päivää! Sisäinen kriitikkoni palaa tähdittämään postausta. Kuulen aplodeerausta, mahtavaa!

Tällä kertaa kriitikon tähtisädetyksen kohteena on elokuvan lisäksi muutama kotisohvalta katsottu helmi. Tähdiltä eivät myöskään välty terävää tekstiä suoltavat kirjoittajat. Jaossa on siis melkein pelkästään kehuja, pientä teilausta lukuun ottamatta.

Greta Gerwigin omaelämäkerrallinen elokuva Lady Bird saa Hesarin kollegalta täydet viisi tähteä. Miska kirjoittaa ajatukseni valtakunnan pääuutispalstoille. Nuoren naisen kasvukertomus on aito ja uskottava. Lady Bird ei ole mikään teinileffa. Löydän elokuvasta (löydän sitä joka paikasta) paljon häpeän käsittelyä. Nuori Christine (Saoirse Ronan) ristii itsensä Lady Birdiksi ja suoltaa pieniä valkoisia valheita parannellakseen elämäänsä "radan väärällä puolella". Elokuva on kaunis kertomus identiteetin rakentumisesta aitouden tukipilareille (aika ammattimainen lause, vaikka itse sanonkin). Ja voi ah, tässäkin elokuvassa on ihana isä! Mikä on Birdien noustessa siivilleen. Elokuvan jälkeen mielessäni on pyörinyt päähenkilön esittämä kysymys: - But do you like me? You love me, but do you like me? Niinpä, rakastamisessa ei ole mitään vaikeaa.

Kuva: romafictionfest

Suoratoistopalvelujen töllöttäminen kannattaa, ainakin silloin tällöin. Valikoimissa on paljon ala-arvoista kuraa, joka ei muualle kelpaa, mutta aina silloin tällöin myös helmiä. Tähtiä satelee HBO:n 12-osaiselle La Mafia uccide solo l'estate-sarjalle. Mafia tappaa vain kesäisin sijoittuu -70-luvun Palermoon ja keskiössä ovat mafiaan ja sen vastaiseen taisteluun liittyvät todelliset tapahtumat, joita seurataan fiktiivisen 10-vuotiaan Salvatore Giammarresin ja hänen perheensä näkökulmasta. Tyylilaji on aihepiirin käsittelyssä uusi, satiirinen, komediallinen ja täynnä mustaa huumoria. Jos olisin syntynyt sisilialaiseksi naiseksi olisin Pia Giammarresi. Huutaisin, meuhkaisin, viittelöisin ja rakastaisin. Tarkemmin ajatellen saatan olla syntynyt sisilialaiseksi naiseksi. Parasta on myös sarjan ajankuva. Taidan rakastaa kaikkia aikoja enemmän kuin tätä meneillään olevaa. Melko samoihin vuosiin sijoittuu myös Sisko Istamäen kirjaan perustuva loistava tv-elokuva Liian paksu perhoseksi, joka on uudelleen nähtävissä Yle Areenassa. Kuinka monta meitä vielä on, jotka tietävät täsmälleen, miltä kyläkaupassa tuoksuu? Kurvaan muistoissani liian isolla mummon pyörällä pöllyävää raittia kesäpäiväni kohokohtaan, vaaleanpuna-asuisen Anelman sekatavarakauppaan, Pauligin jäätelötuuttiostoksille. Maksoi muistaakseni 50 penniä.

Kuva: altervista

Lähipäivien paras kirjauutinen on se, että Saara Turusen uusi kirja Sivuhenkilö on ilmestynyt. Olen kuunnellut kirjaa 16 minuuttia ja voin kertoa, että tarina tulee olemaan vähintään yhtä huikea kuin kirjailijan esikoinen Rakkaudenhirviö. Miten joku voi osata kirjoittaa noin viiltävän terävästi ja tarkasti. En tiedä, kuinka vakavasta asiasta on kyse, mutta tätä nykyä kirjojen päähenkilöt muuttuvat ystävikseni. Ajattelen päivittäin Lenucciaa ja Lilaa, ciao vaan sinne Naappoliin!

Tähtiä satelee myös uutistoimittajille. Hesarin Saska ja Laura Saarikoski ovat huippuja. Luen aina kaiken, mitä he kirjoittavat. Jos Stephen Hawking osaa selittää mustat aukot kansantajuisesti, Saarikosket hallitsevat saman koskien nyky-Amerikkaa ja hahmo-Trumppia.

Viimeisenä seuraa teilaus: Löydän autoradiosta kuin suurena ihmeenä pitkän mute-kauden jälkeen Yle Puheen. Mikä pettymysten pettymys! Linjoilla ei suinkaan puhu, vaan kouhkaa joukko untuvikkoja toimittajia, jotka kuulostavat aivan samalta kuin muillakin taajuuksilla. Vaadin kanavaa, jossa mielenkiintoisista asioista puhutaan luontodokumenttiäänellä!