◉

15/08/2016

Olen kulkenut viimeisen viikon kohti mustan aukon reunaa. Vaikken millään uskonut, vaikka Suloisen joutilaisuuden maassa tätä päivää ei ole kalentereissa eikä kartoilla, tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, mittailemassa toisiamme silmästä silmään, minä ja aukko. Pään sisällä pelko sumentaa silmiä, se suurentaa mittasuhteita, mustentaa mustaa ja koettaa kampata vanhaan ansaan. Typerä reikä! Voin herätä kuudelta, kuunnella meteliä, joka ei ole peräisin kaskaista, menettää osan itsenimääräämisoikeuttani, mutta minua et vie! Painan jarrua ja olen oman elämäni Thelma ja Louise. En antaudu rotkon syövereihin. Pidän tiukasti kiinni itsestäni. Säilön suloisen J:n sisälleni ja rakennan sen pohjalle uuden mustienaukkojenkarkoittimeni. Voisiko sen nimi olla pieniä valkoisia totuuksia?