09/08/2016
Suloinen joutilaisuuteni on joutunut viikon pääsä ammottavan mustan aukon imuun. Pyristelen vastaan, Villa Sostagan suuntaan.
Palaamme parin vuoden tauon jälkeen Gargnanon rantakaupungin vuorenrinteen 1800-luvun metsästysmajaan. Kahdeksan kilometrin kiemurtelu serpentiinitietä kannattaa, ylhäällä vallitsee taivaallinen rauha. Juuri mikään ei ole muuttunut. Edellisellä kerralla tiluksilla jo haamuna vaeltanut Romeo on siirtynyt Englannin buldoggien enkelikuoroon ja nyt taloa isännöivät Rocco ja Gina. Varsinainen omistajapariskunta Gabriele ja Gabriella muistuttavat yhä enemmän lemmikkejään, sanonta pitää lähes täydellisesti paikkaansa Signoran leuoille valahtaneiden täyteaineiden kohdalla.
Villan ylimmän kerroksen huoneestamme avautuvat huikeat maisemat Gardajärvelle. Sostagassa elämä matelee aamiaisen, altaan ja aperitiivien välillä. Enintä elämää pitävät kaskaat. Missään emme ole joutuneet niin usein huutelemaan mitää siitä syystä, että kuulemista haittaavan taustamekkalan saavat aikaan hyönteiset. Nautin metelistä suunnattomasti ja mietin, miten asiakaskuntani saisi ohjelmoitua kaskas-moodiin.
Syömme lasiverannalla muutaman lounaan ja illallisen. Enemmän kuin mieluusti kiemurtelemme kuitenkin cinquecentollamme alas kaupunkiin rantalaituriravintolaan. Vaikka Sostagan chef on tällä kertaa huomattavasti tukevammin fine dining-kauhansa varressa, nautimme kuitenkin ruoassa konstailemattomuudesta, vähemmästä vanilijasta ja mansikoista kampasimpukoissa ja enemmästä kalasta sitruunalla ja suolalla. Carlo on yhä ainoa kokki maailmassani, joka hallitsee italialaisella ruoalla kikkailun.
Villan huoneet on nimetty tilusten metsästyssaaliiden mukaan, olemme kettusia, le volpi. Ainosataan punkkikammoni (kyllä, nivustaipeestani on irrotettu punkki myös pronto soccorsossa) ja sandaalipainottelinen varustukseni pidättelee meidät sypressimetsäretkiltä. Sostaga on alhaalta rannalta katsottuna rinteen ylimpiä rakennuksia. Kiemurtelu ylös ja alas ikiliikkeessä olevien pyöräilijälaumojen vastavirtaan on jokaisen mutkan arvoinen. Emme ole missään muualla Italiassa olleet näin kaukana naapureista luonnon keskellä, hotellissa, joka ei tunnu hotellilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti