28/08/2016
Edellisten postausten vakaat päätökset ovat pitäneet. So far so good. Fyysinen väsymys koettelee ja päätä kolottelee niin että aivot hölskyvät, mutta eteen päin sano (pelko)mummo lumessa. Lisään arkeen kaikki hyvän olon aspektit, joita böndellä on tarjota.
Keinoista parhaimpiin kuuluvat afterworkit ihanassa kahvila Silmussa. Silmu on parasta mitä maitojuna-asemalle on poissaollessani syntynyt. Pienen hyvänolon kahvilan Rebecca jo ihanana itsenään parantaa kävijän elämänlaatua. Matchalatte-kupillisen antioksidanttien tuntee asettuvan uupuneisiin soluihin pelastamaan iltapäivää ja smoothiet, mehut ja kahvit; glupglupglupglup, ovat kaikki jatkossa. Vakioasiakas on (uudelleen)syntynyt.
Silmua on kiittäminen myös kuuden herätysten positiivisista puolista. Jos muinoin naama nuivana jotenkin selviydyin työpaikan moccamasterin äärelle vain ja ainoastaan hankkimaan lisää nuivuutta naamaan, nyt vedän aamuisin pour överit hymyssä suin. Ostan Silmusta suppilon ja laatukahvia ja baristoin käsityönä itselleni kupillisen luksusta. Joka aamu, because I'm worth it. Onni ON pienissä asioissa. Töissä pitää käydä katsomassa peiliin. Ja niin kyllä: en näytä entiseltäni, enkä niiltä, jotka istuvat juhlamokat kupeissaan. Tuntuu mahtavalta olla kuulumatta joukkoon.
Kovin ovat kurkusta alas-painotteisia nämä askeleeni kohti selväpäistä arkielämää. Päätän säätää asiakkaitteni kanssa lounastamisen minimiin aina kun voin. Perjantaina Kehruuhuoneen listalle osuu sopivasti maksaa. Jos Venezia tai Sea Horse eivät osu polulle kun maksahammasta kolottaa, voi jatkossakin hyvin suunnata Linnoitukseen.
Järjettömin hyvän olon satsaus on ryhtyä viherpeukaloksi tässä maassa tähän vuodenaikaan. Paikallinen kukkakauppias on samaa mieltä. Joudun lähestulkoon riistämään viikunapuun kauppiaan otteesta, antamaan selonteon taidoistani ja kokemuksestani kyseisen puun kasvattajana ja maksamaan puun tyngästä selvästi riskitarhurin lisän. Ja valittamaan ei kuulemma kannata palata, jos puu ei hedelmöi. Ihmetytän kauppiasta selvästi, kun kaikesta huolimatta vingutan pupukorttia ja kannan ihanan puuni kotiin.
Olen vakuuttunut, että hedelmätarhurin hommista jää vielä luppoaikaakin ja ajan Plantageniin eukalyptyspuu-ostoksille. Kohtaan saman reaktion: korissa olevat kaktukset saavat tyytyväisen myhäilyn myyjän kasvoille, mutta puun kohdalla huuli alkaa lähes näkyvästi väpättää. Joudun selittelemään, että olen liikkeellä trendien perässä. Jos periferiaan tulee myyntiin viisi eukalyptysta, on parasta hamuta itselleen niistä yksi pikimmiten. Muuten saa tyytyä loppuvuoden tulilatvoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti