VIIKON SUPERLATIIVIT

27/11/2016

Viikon parhautta on plusasteista, vesisateesta ja kaiken valon imevästä pimeydestä huolimatta jouluuntuminen. En kuuntele joululauluja, en syö torttuja enkä juo glögiä (joulusääntö numero 1: ennen itsenäisyyspäivää ei voi), mutta alan työstää kotia jouluisemmaksi kukilla, kynttilöillä ja muilla lisävaloilla. Tuikkaan vuoden verran hillotun törkeän kalliin tuoksukynttilän vihdoin tuleen. Absurdiuden huipentuma on, etten millään meinaa raaskia polttaa yleellisen tuoksuista ihanuutta, vaan ostan marketista muutaman euron vastineen. Käyn sisäistä tuoksukynttiläkamppailua ties monettako vuotta ja olen innoissani, kun löydän halvan, kohtalaisen tyylikkään ja vieläpä kotimaisen version. Viikon suurimmaksi ongelmaksi muodostuu se, että patsuliparfyymit lupaava purnukka ei päästä juuri minkäänlaista tuoksua. Kamppailu jatkuu; Ostaako yhä järkyttävän hintaisia kynttilöitä, joita ei raaski polttaa? Kuka viisas polttaa monta kymppiä savuna ilmaan siitä ilosta, että kämppä tuoksuu hetken aikaa luksukselle? Mitä järkeä on ostaa kynttilöitä, joita ei polta? Vai ostaako tuoksukynttilöitä, jotka eivät kunnolla tuoksu? Olen kuusistressin pre-stressissä.

Tarkkamuistisimmat lukijani saattavat kohdata edellisen kuvan johdosta de-ja-vu-tunteita. Kyllä, samassa asetelmassa ihastutti joitakin kuukausia sitten viikunapuu. Viikon tyrmäävin tosiasia on, että viikuna on tällä hetkellä koomassa. Kovin kitkerältä tuntuu tunnustaa, että syksyn alussa viikunan vastentahtoisesti myynyt kukkakauppias oli oikeassa.

Hito hyvät, eli parhaat jouluuntumispöhinät ovat Silmun ja kumppaneiden torstai-iltaiset joulukauden avajaiset. Saan Kettu-kahviseuraksi Franco Bollon. Viikon parhaan oleellisen kiteytyksen lainaan Francolta: "iha ku jossain oikeessa kaupungissa".

Viikon parhaat keskustelut käydään niin ikään Silmussa. Ihana terveelliseen keskittyvä Silmu on erinomainen ympäristö mässyfantasioille. Emännällä itsellääkin on selvästi kuolaa huulipielissä  jutun kääntyessä amerikkalaisiin cinnamon bunseihin. Ryhdymme Emmin kanssa juttusille herkkuheikkouksistamme. Kerron kylmin värein tehostetulla hurmoksella pitkän listan omiani juuri ja juuri suuhun mahtuvasta, hampaisiin ja ikeniin juuttuvasta lakritsitoffeeklöntistä kahdeksan miljoonan kalorin valmispizzaan. Jään innokkaaseen etukenoon odottamaan keskustelukumppanini  vastinetta. Tapahtuu jotain, minkä kuvailemiseen eivät superlatiivit riitä. Tapahtuu totaalinen mässymaailmanloppu, josta toivun lopun ikääni. Ensimmäsitä kertaa (ja toden näköisesti viimeistä) kuulen, että joku revittelee rasvattomalla luomu piimällä!!! Olen vakuuttunut, etten enää koskaan pysty syömään mitään omalla listallani olevaa ilman piimänpurkin kuvia silmissä ja omassatunnossa pyörimässä. 

Jos piimän kirvoittaman keskustelumme jatkosta seuraa joskus jotain suurta, tiedän ainakin millä kohotan saavutuksillemme maljan. Tai ainakin sen viimeisen. Ennen nukkumaan menoa. Ehkä.

Ruoka-asioissa parasta on se, että huippukokki asuu meillä. Ainakin falafel-hommissa. Pakko kehua, kun ite tein, ite söin ja muita ei ollut. Vapiskaa Fafa's, muut libanonilaiset ja ehkä koko Lähi-Itä! Jos ihminen on böndellä, minne eivät Woltitkaan yllä, usein kannattavin teko on ottaa kauha omaan kauniiseen käteensä.  

Viikon paras posti tulee some-esikuvaltani E. Kolulta. Olen pyörtyä onnesta kun Eeva reagoi suosikkimedialleni Uudelle Muusalle antamaan palautteeseeni. Ehdotan Uudelle Muusalle lahkon perustamista (kyllä, jumitan yhä heimohommissa) ja lupaavat liittymisalennuksen, kun (ei siis jos) asia on ajankotainen. Ryhdyn ilomielin myös lahkon matkasaarnaajaksi. Samoin työharjoittelupaikka toimituksessa kiinnostaa. Tässä muutamia ajatuksiani, Eeva, jos joskus satut eksymään näille palstoille.

Ruotsalaiset vaan nyt ovat niin paljon parempia - jouluuntumisessakin. Ostan (tarpeettomaksi) lisäinspiraatioksi naapureiden joululehtiä, koska:  - så mycket mysigare!