21/02/2017
Ja janokin melkein koko ajan. Ruoka kiinnostaa. Syön mukisematta lautasen jos toisenkin tyhjäksi. Teen pitkiä ja vaivalloisia ruoanhankintamatkoja, jos haluan kokeilla uutta reseptiä. Rakkaassa kotikaupungissa jo fenkoli voi olla haaste, puhumattakaan tuoreista hietasimpukoista. Elmämme syödäksemme ja matkustamme syödäksemme. Kippari on tuurikokille helppo nakki. Lautasen eteensä saatuaan pöytäkeskustelu jauhaa paikoillaan: "...että on hyvää...että on hyvää...että on h y v ä ä..." Ja tätä on jatkunut siis pitkälle toistakymmentä vuotta, oli tarjolla mitä tahansa. Suurimmassa hurmoksessaan Kippari on mennyt niin sekaisin sanoissaan, että on tullut kutsuneeksi itseään kunilaristiksi.
Olen kaikkiruokainen. Haluan syödä perusterveellisesti, mutta kulkea myös makkaranrasvat tarvittaessa huulipielistä valuen, ilman tunnontuskia. Vaan ei ole helppoa. Nykyinen ruokakeskustelu ahdistaa. Kukaan ei enää näytä tietävän miten syödään oikein. Kaikesta on tullut vaikeaa. Suosin mielelläni luomua läheltä, mutta kun kiljuva nälkä ja lähi-Siwa tuottavat yhtälön ratkaisuksi paketillisen silputtua kanasuikaletta, alkaa omatunto soimata.
Olen lukenut läksyni eläintuotantolaitoksista ja ympäristöhaitoista. Syömme haasteista piittaamatta paljon kasviksia. Olen kokeillut jopa pienviljelyä sillä seurauksella, että en suosittele kenellekään maa-artisokan kasvatusta kukkalaatikossa. Silti kolkuttaa.
Kaipaan lapsuuden ruokamuistojen mutkatonta maailmaa. Maalla oli pelkomummo, valurautapannu ja voi. Kasvimaa oli askeleen päässä, samoin puutarha, metsä ja järvi. Itse syötin pihaton vasikat ja itse ne todennäköisesti myöhemmin myös söin. Siinä välissä rakastin niitä paljon. Samoin kuin mummo kanojaan; kanalaan hän meni itsekin potpottaen etteivät munijat pelästyisi.
Nykymeno syyllistää, väitän, vajaavaisella ymmärryksellä ja ilman parempaa tietoa. Kumartamalla avokadolle ja taatelille tulee pyllistäneeksi vesivaroille. Ja kuka tietää, ettei pelkkää kasvista syömällä tule tuhonneeksi jonkun samaa kasvista pureksivan elävän olennon elinoloja ikihyviksi. Ja entäs ne, joilla ei ole edes varaa valita? Kepeästi postauksen aloittanutta kunilaristin muijaa keinuttaa ruokapohdintojen ristiaallokossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti