VAHVASSA IÄSSÄ

12/02/2017

Kuuntelen autoradiosta miten hiukan yli parikymppiset toimittajat puhuvat keski-iästä. Keskustelun taso on säälittävää, mutta en saa vaihdettua kanavaa. Koettaessaan etsiä sukupolvelleni tyypillisiä piirteitä nämä kirmaavat kesävarsat tulevat painelleeksi niin sanotusti nappuloitani. Lähestyvä pyöreä kymmen tuntuu käsittämättömältä. En ole elelyiltäni ehtinyt tajuamaan, että tähän on tultu. Siinä vaiheessa kun arvon toimittajat päätyvät määritelmään, jossa keski-ikäisen tunnistaa siitä, että tämän  avainnipussa roikkuu marketin ostoskärryn poletti, olen suistua vastaan tulevan rekan alle. 

Hengissä selvittyäni tarkistan Wikipediasta, että keski-ikäisyys sijoittuu jonnekin 36-59 elinvuoden välille. Lohdutun hiukan, tässä jengissähän on vielä itseäni rutkasti vanhempaa (ja nuorempaa) porukkaa valon puolella. Sitten suivaannun ja tarmoonnun. Pitkään aikaan en ole ollut näin elossa ja vahva kuin juuri tämän ikäisenä. En ole pätkääkään seesteinen! (varsojen toinen määritelmä keski-iälle). Ja tylsäksi en taivu! (aamuvoimistelkoon ken tahtoo). Olen nuoren verbaali-idolini Eevan kanssa täysin samaa mieltä siitä, että kukaan ei muutu tylsäksi vain täytettyään tiettyjä kymmeniä. Heistä tulee tylsiä ihan omasta valinnastaan, siksi, että he sulkevat silmänsä maailmalta ja sen mahdollisuuksilta - ja alkavat roikottaa polettia avaimenperässään.

Olen vähällä soittaa radiolähetykseen. Vahvassa iässä olevan tunnistaa siitä, että sen ympärillä pölisee; Ei (välttämättä) tähtipölyä, vaan irtoavaa jonnin joutavaa karstaa, asioita, joita ei enää tarvitse kantaa mukanaan, vanhoja tapoja ja vääriä, vahingoittavia uskomuksia. Pölyn seasta kuuluu myös todennäköisesti jotain seuraavan kaltaista ääntelyä: seonloppunyt, Idon'tgiveafuck, saariittääjo, enoughisenough, evvk...