05/02/2017
Starttaan auton työpaikan parkkipaikalla perjantaina kello 12.15.48. Viikko on päättynyt vajaa minuutti sitten ja olen sitä mieltä, että paskempaa saa hakea. Kotiin ajaessa sadattelen kaikelle mahdolliselle. Olen kuiviin imetty ja varma siitä, että en saa tiristettyä viikonloppuuni ainummaistakaan pelastuksen pisaraa.
Parasta väärässä olemista on itsensä suhteen väärässä oleminen. Kello 12.49 ja jotain istun täysin pelastuneena, pirskahtelevan hyvässä seurassa voimaannuttavan keskustelun pyörteissä. Teippaan pään sisällä "totuuksiaan" latelevan mieleni suun ja viikko tekee U-käännöksen. Kohottavinta ovat hyvät kohtaamiset. Ne jatkuvat kun Franco Bollo yllättää kurvaamalla pihaan perässäni. Tosin mies ajelee viikon aikana ohitseni useaan kertaan sinne tänne harittavine silmineen (ajat muuttuvat, entinen tyttöseni), mutta perjantaina kohdistus osuu nappiin ja vaihdamme kuulumiset. Franco on mies hurahtavimmasta päästä. Seuraavana aamuna huomaan, että siinä jutustellessamme jää noteeraamatta auton lämmitystolppaan kytkeminen. Toisin kuin Franco, joka tee-se-itse-miehenä joutuu viemään ajopelinsä korjaamolle, asentelen muina mekaanikkoina audin etusäleikköä takaisin paikoilleen sen jälkeen kun vihreän piuhan pituus on venynyt äärimmilleen ja saanut sen irtoamaan.
Mutta eivät pelastavat kohtaamiset tähän jää. Hyvän huipennukseksi tapaan Kapen marketin pakastealtaalla. Yksi johtaa toiseen ja lempikokin kuva ahvenpussissa valkkarikauden avaamiseen. Pelkomummo viittoilee haudasta kintaallaan Kapen paneroinneille, mutta tyynnyttelen mummon oikeaoppisilla hölskykurkuilla ja voimuussilla. Lähetän Kipparille kuvamateriaalia Biskajalle ja vaikerointi kiirii illallispöytääni. What you can do? Joskus paras illallinen on illallinen yhdelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti