20/03/2016
Viikon viikkailut loppuivat lyhyeen kuin kanan lento. Kirja on yhä sivun viisikymmentä tienoilla, eikä pätkääkään kiinnosta, mitä mieltä KonMari on kausivaatteiden organisoinnista. Viikkailijan tieni on ilmeisesti yhtä lyhyt kuin taannoinen v-lakkoni. Olen asiasta hiukan näreissäni, nimittäin itse taittelu on hyvin meditatiivista puuhaa. Viikattu elämäntapa on hiukka hankalaa, laatikot hivelevät silmää ainoastaan, jos mihinkään ei puutu. Taitaa jäädä tällä teemalla blogimaailman coctailtilaisuudet koluamatta.
Viikko on kuitenkin paketissa kelpo päivistä normiarkea. Viikon paras toive on Ruususen ja se on ripustettuna puun oksaan Pekingin Art Districtissä tuhansien muiden toiveiden kanssa. Liikutuin kyyneliin lukiessani sen. Universumi on nyt hyvä vaan ja tekee niin kuin kirjoittaja toivoo.
Kokkailu ei ole maistunut, nälän on pelastanut kulhoruokailu. En ole tainnut käyttää haarukkaa koko viikkona, miten kätevää kumota eväs kuin eväs kulhoon ja syödä se lusikalla sohvan tai nojatuolin nurkassa. Brutaalimmat mätöt olen jättänyt ikuistamatta, muutama on jaettu maailmankin kanssa. Paitsi että maailmaa ei vieläkään suuremmin kiinnosta.
Viikko on kulunut piinaavassa insta-angstissa. Olen tyytymätön kaikkeen mahdolliseen. Kokoelmani on täynnä kuolleita asetelmia milloin mistäkin purkeista ja purnukoista, kukista ja sapuskoista, joihin kotistudioni (=kirjakaupan kartonki tason päällä isoimman ikkunan edessä) tai kuvauskalustoni (=puhelin!!), saati kuvaajantaitoni eivät puhalla henkeä. Kaikki valoisiksi suunnittelemani taustat loistavat ainoastaan varjoisaa sinisyyttään. Nyppii ja lujaa.
Jännitysnäytelmä nimeltä magnolian avautuminen ei päättynyt samaan loistoon kuin muinoin Sienan kotini pihapuussa. Kolmesta nupusta aukesi yksi. Nyt tiedän senkin, että kukalle voi olla vihainen ja sitä voi syyttää petturiksi. Pohjolan perukoiden kukkahulluille raijataan varmaan jotain rikkaruohomagnolioita, joita muuten käytettäisiin makkaratikkuina!
Viikon huipennus puolivillaisuuksissa on kuitenkin lauanatain Earth hour. Innostun, koska pieni hyvä teko on maailman helpoin toteuttaa. Otan asian vakavasti, päätän poksutella mikropopcorninikin etukäteen pallon puolesta. Idea kohtaan maailman taholta käsittämätöntä välinpitämättömyyttä. Kippari viis veissaa maailman pelastuksesta eikä määrää Auto Baylle pläkäriä (=black out, skönärislangilla), mutta lupaa tehdä osuutensa sulkemalla silmänsä minuutiksi. Ruusunen nauraa vedet silmissä (emojien välityksellä) Pekingissä kun kyselen, miten pimeää tuntia siellä vietettiin. Eivät ole kuulemma Kiinassa asiasta kuulleetkaan. Puoli yhdeksältä olen nenä ikkunassa enkä huomaa mitään eroa normaaliin, kotikaupunkikin avautuu joka suuntaan yhtä valaistuna kuin aina. Tyrmistyttävää piittaamattomuutta!
Yksi viikon parhaista ideoista liittyy kaverin tylsyyteen kuolemiselta pelastamiseen. Ehdotan aikuisten värityskirjaa, kaupungin ainoassa kirjakaupassa niitä on myynnissä pöydällinen. Toinen pöydällinen on tykötarpeita, metrin pituisia värikynälaatikoita. Suhteetonta verrattuna esimerkiksi sisustuslehtivalikoimaan! Idea kuivaa kasaan, kun kaveri haluaa värittää aikuisviihdettä. Ja kynäarsenaalikin olisi mennyt hukkaan, beigellä ja parilla ruskealla olisi kaveri pärjännyt.
Hallelujaa, tulkoon valkeus ja uusi viikko!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti