13/03/2016
Viikko on mennyt oudoissa synkkyyksissä. Lienee hermonaalista. Mitään muuta järkevää syytä valvotuille öille tai siipimaassa päiville en keksi kuin kevät ja sitä seuraava kesä. Minulle ne tulevat giljotiini vanavedessään. Mitä enemmän soimaan itseäni ennalta murehtimisesta, sitä voimallisemmin saha laulaa oman oksani alla. Lopetan reippaana olemisen yrittämisen ja saha hiljenee välittömästi. Viikko päättyy aurinkoisesti.
Viikon paras sisustuspiristys syntyi tummansinisellä pellavalla. Ostin reilulla kympillä viisi ja puoli metriä 100% pellavaa Anttilasta ja kävin polkemassa äidin Singerillä pöytäliinan ja tyynynpäällisiä. En harrasta itse tekemistä juurikaan muualla kuin keittiössä, kannattaisi, useammin.
Sisustukseen liittyy toinenkin parhaus. Ystävät tekevät rintamamiestaloonsa keittiöremonttia. Tuntuu hyvältä, että ammattitaitooni luotetaan. Haasteellinen tila rauhoittuu muutamilla Sirkan opeilla.
Viikon parhaan, mutta piinaavimman odotuksen saa aikaan magnolian nuppu. Mikä jännitysnäytelmä! Lauantaina piti vahtia silmä kovana pöydän ääressä istuvaa ystävää, joka ei millään meinannut malttaa pitää sormiaan erossa nuppuparkaa suojaavasta kuoresta. Olen jo nyt täysin pyörryksissä nupun kauneudesta, jos saan aloittaa uuden viikon avautuneen kukan tuomalla onnella, en muuta pyydä ikinä. Koko viikkona.
Viikon parhaan mielen elokuva oli saunan jälkeen katsottu Lasse Hallströmin ohjaama Herkullinen elämä. Ruoka ja rakkaus, mikä maukas tarina. Perjantaipizza hiukan riiteli elokuvan tarjoilujen kanssa, mutta oli sentään itsetehtyä eikä grandiosaa.
Viikon paras murhemielen piristys oli uuden aurinkolasit. Jos kuljenkin kohti giljotiinia, teen sen tyylikkäästi Meteoreissa. Suhaan kokonaisen iltapäivän selfietä Kipparille lähetettäväksi. Mielestäni näytän lasit päässä erityisen trendikkäältä. Kuvissa esiintyy toinen todellisuus.
Viikon paras puhelu tulee Pekingistä. Puhelimeni näytöllä juttelee kaunis ja rohkea, elämäänsä ja valintoihinsa tyytyväinen nuori nainen. Sydämessä tuntuu lämpimältä, kun hän kertoo olevansa onnellinen, vaikeista päätöksistä huolimatta. Puhelimeen kilisee kuvia kiinalaisesta elämästä. Yhdessä niistä ensimmäiset vaaleanpunaiset kirsikankukat ovat jo auenneet. Kun puut kohta ovat pelkkää vaaleanpunaista hattaraa, toivon että hän istuu niiden alla, ihailee leijailevia terälehtiä ja nauttii.
Paskuus on tällä viikolla liian lievä käsite, osuvampi on ilmaus p o p, pilates on perseestä. Olisi pitänyt ymmärtää paremmin. Jos ihon alla, ainakin teoreettisesti sen välittömässä läheisyydessä olevien lihasten kouluttaminen on niinkin haasteellista kuin se on, mitä voi olettaa syvyyksissä lymyilevien lihasten osalta? Niitä, ja vastausta kysymykseen etsin sisukkaasti koko 60 minuuttia kestävän Pilates-tunnin ajan. Todennäköisesti syvät lihakseni ovat riisin kokoluokkaa ja kovasti lymyilevää sorttia. Uumenissani vallinnee syvä harmaus. Ei sinne aikoinaan kirkasvalolamppukaan yltänyt ihmeitään tekemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti