05/03/2016
Postausväli tuntuu venyvän. Joka päivä suunnittelen istuvani kirjoittamaan, mutta aina on niin paljon elettävämpääkin hommaa. Täytynee skarppiutua etten kohtaa valtaisaa lukijakatoa, se kun olisi tämän blogin loppu.
Pari viikkoa kotona on mennyt hujahtaen. Parasta on ollut valo. Toistan itseäni, kun jankutan miten siitä nautin, mutta olen aidosti kiitollinen, että tämä koti tuli aikoinaan kohdallemme. Siitä saakka olemme olleet myös verhottomia, miten mahtavaa! Kuihtuisin hämärässä kodissa.
Edellisessä elämässäni täällä kotona (=ennen joulua), kun elin vielä autuaan tietämättömänä rikkaimurin ihanuudesta, paras kotilaitteeni oli tehosekoitin. Hyvin parhaan läheinen se on vieläkin, varsinkin jos kaipauksen määrällä mitataan. Ikävä vehjettä oli kova, Helsingissä en tehnyt ainummaistakaan smoothieta itse. Nyt otan kaiken vahingon takaisin, ylitsesurisevasti. Tulee juotavaa ja lusikoitavaa, söpön väristä ja oksennuksen väristä, hyvää ja ei niinkään hyvää, mutta olen back in business.
Paras suloisen joutilaisuuteni ajantajun ylläpitäjä tätä nykyä on uusi vintagekalenterini. Sain Mulberryn nahkaiset kalenterin suojakannet ristiäislahjaksi kummiaikuiseltani Kiteltä kovin jo hapettuneessa tilassa. Juuri ennen kotiin paluuta käytin kannet Tehtaankadun suutarilla, joka todellisella ammattiylpeydellä ja pieteetillä kuori kansien "iholta" kahdenkymmenen vuoden kuonat pois. Sisukset löytyivät merkkiliikkeestä Fabianinkadulta. Tarkistelen yhtenään aarteestani missä päivät juoksevat, kun en muuten perässä pysy.
Vaikka meillä ei länsi-tai itäsiipeä olekaan, sisustettavaa löytyy aina. Yleensä siihen ei tarvita edes kotoa poissaoloa, mutta toki sitä villimpää puljaaminen on, mitä pidempään olen ollut ns. jalat sementissä. Maskun mainosta en lähtenyt sen suuremmin muuttamaan, vaikka täytyy tunnustaa, että polte oli suunnaton. Ja nyt ihan parasta on pieni jatkuva uudelleen ajattelu. Kippari tosin on eri mieltä. Ennen töihin pakenemistaan sain kuin sainkin tiristettyä handymanista ulos vielä lupauksen uusista työtasoista myös keittiön L-seinälle, niin hieno saarekkeen "harjoitus"betonipinnasta tuli. Kova on osa, meillä molemmilla. Tummansinistä tarttuu mukaani hiukan myöhäisherännäisesti vähän joka paikasta. Sisustus sinistyy halvalla, kun talven hittiväriä myydään kevätpastellien tieltä. Meillä se on juuri parhaimmillaan pastellien seurassa. Taannoin epäilin että pale pink lähtee lapasesta, eikä pieleen mennyt. Acnen paperikassikin päätyi nyt-liitteen säilyttimeksi. "Kaikella paikkansa" on oikein kelpo motto. Onneksi harmaita kukkia ei sentään ole. Paitsi lempparini eukalyptys, melkein. Sitäkin on meillä, koko ajan.
Makkari on eniten projektissa, eivätkä kuvat anna täyttä oikeutta etenkään väreille, alttaristani puhumattakaan:
Paskuuksiin asti ei ole mikään kotioloissa yltänyt, vaikka bönde on talvella tylyn hiljainen Helsinkiin verrattuna. Täällä on uusi lenkkikaveri, jota ei - tosiaankaan - tarvitse hinata perässä. Täällä ovat sali, tuleva uusi ohjelma ja työstettävät lihakseni (juuri nyt ihoni alta alkaa kuulua tuttua vikinää, jonka edellisessä lauseessa mainitut asiat aina aiheuttavat). Täällä ovat sisustuksesta kiinnostunut pt:ni ja rakas nuori ystäväni. Ja on täällä muutama muukin ja pienesti paljon.
Yleisesti parasta on, että R. Ruusunen on päätynyt Kiinaan ja voi hyvin. Pekingiläinen kampus näyttää kuvissa karulta. Toivottavasti Ruusunen on sen verran kummiinsa tullut, että loihtii kymmenen kilon rinkastaan kodikkuutta luovat sisustuselementit askeettiseen pikkukotiinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti