? ? ?

22/09/2015

Herään aamuisin kahdeksalta. Tunnustelen hetken peiton alla uutta päivää ja nautin kiireettömyydestä. Melkein joka aamu ajattelen myös, miten samaan aikaan työkaverini aloittavat päivästään selviytymisen. Tapasin toissa iltana kollegani. Siitä jäin miettimään, miten vähän määritän  itseäni ja olen olemassa työni kautta. Ihmiset kokevat suuren osan olemassaoloaan työnsä kautta. Minä en vähääkään. Olen minä suunnilleen kaikkialla muualla. Neljästä tutkinnostani ja niiden eteen tehdystä työstä olen aina tuntenut ylpeyttä, mutta tekemästäni työstä en. Ja olen vähintäänkin hyvä työssäni. Peilaan myös toisista ihmisistä arvostusta itseäni kohtaan, mutta en ollenkaan työsuoritusteni kautta. Toinen kollegani sanoo usein loman lopussa, miten valmis hän on taas työhön. Lomailu riittää, on hyvä, että energia pääsee kanavoitumaan. Olen kysymysmerkkinä ja mietin mikä vika minussa on. Minulla ei olisi koskaan tarvetta kanavoida energioitani työhön, jos Ellun kanana saisi laskunsa maksettua. Johtunee työni luonteesta. Ehkä minulta puuttuu työhön liittyvä arvokkuuden ja tyydytyksen kokemus. Tai ehkä todennäköisempi ja yksinkertaisempi selitys on, että olen vain täydellinen työnvieroksuja.

Kuvissa minuuteni ja omuuteni huipussaan viime kesänä Comolla ja Gardalla.