15/09/2015
Miten pirussa voi leipominen olla niin vaikeaa? Olen ihan kohtalainen (Kipparin asteikolla Gourmet-tasoinen) kokki, mutta leipomista en hallitse alkuunkaan. Aina säännöllisin väliajoin, urhoollisesti, käyn uuden maailman helpoimmalta kuulostavan reseptin kimppuun ja uskon, että vihdoin leipomusjumalat kääntävät katseensa minunkin puoleeni. Miten monet kerrat olenkaan kaapinut kakkua uunin pohjalta, kun taikina on kuohunut yli sillä välin kun jumalat ovat olleet toisten kakkuprinsessojen keittiöissä. Tänään käteeni osuu tämän hetken varmasti letkeimmän ja rennoimman ruokaheppumme uusi kirja ja päätän taas uhmata kohtaloani. Rakastan yli kaiken jyväisenpähkinäisenhedelmäisiä leipiä ja sämpylöitä (Aaaaah Eat&Joy:n Hugs&Kisses-sämpylät, joita ei enää löydä mistään!!) ja käyn työhön McGormickin ohjeistuksella. Puolen tunnin kuluttua otan leipäni uunista eikä tulos näytä yhtään hullummalta. Leikkaan ensimmäiset viipaleet siinä toivossa, että vihdoin Richard on onnistunut taikomaan minusta täydellisen leipurin. Mutta, mutta: Palaset muistuttavat kooltaan ja koostumukseltaan enemmän cantuccineja kuin leipää, ja, no, maku menettelee, kun päällä on aimosipaisu oivariinia. Tuotoksestani ei voi käyttää mitään leipomusmaailman tuntemaa nimikettä. Annan tiivisrakenteiselle kökkäreelle nimen Antipane perfetto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti