12/09/2015
400 grammaa jauhelihaa on juuri nyt kovin trendikäs satsi. Rotukarjan lihasta, naturalmente. Pyörittelin saman nimistä jauhelihakirjaa kirjakaupassa ja olin hyvin pettynyt. Ei mitään, mitä jo Pelkomummo ei olisi tiennyt aikoja sitten. Pelkomummo Hilja oli äitini äiti. Hilja pelkäsi kaikkea, lähtökohtaisesti aina hirvitti eikä mikään voinut mennä hyvin. Mutta valurautapannun ja voin kanssa Pelkomummo oli kuningatar. Mitä ei voissa paistettu sitä ei ollut. Muistan vieläkin tuoreen hauen ja voin maun ja tietysti lihapullat. Rotukarja kasvoi omassa pihapiirissä, josta se säännöllisin väliajoin marssitettiin Karjaportin autoon ja laitettiin lihoiksi. Meillä ei koskaan syöty kaupan pakettilihaa, kun olin pieni. Omakätisesti monet vasikat vellilitkulla syötin kesäpiikana maalla ollessani. Ja hyvältä maistuivat myöhemmin. Ostin 400 grammaiseni ihan muuhun tarkoitukseen, mutta Babes-lenkin jälkeen mielessä alkoivat kummitella Pelkomummon pullat. Syksyisen hyviä olivat äidin kurpitsapikkelssien kanssa, vaikka mummo kääntyisi haudassaan jos tietäisi, että valurautapannun ja sankan käryn sijaan pullat paistuivat uunissa ilman voipisaraakaan.
Mummo eli voissa paistamisineen pitkälle yli kahdeksankymppiseksi pienikokoisena vaatimattomana ihmisenä. Jälkkäriä en tehnyt mummon hengessä, hänellä marjat keittyivät hilloiksi ja kiisseleiksi, joissa voi vain korvautui huimalla topalla sokeria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti